Kumppanuusyhteisön luominen Satakuntaan – tilahankinta, koordinointi, kehittäminen -hanke käynnistettiin 1.4.2009. Se oli usean yhdistyksen yhteishanke, jonka hallinnoijana toimi Satakunnan Salpa ry. Hanke toteutettiin RAY:n ja Porin kaupungin tuella.
Kumppanuusyhteisön luominen Satakuntaan -hankkeen tavoitteena oli hyvinvointityötä tekevien yhteisöjen oman toiminnan voimaannuttaminen. Tarkoituksena oli tavoittaa kaiken ikäiset, eri elämäntilanteessa olevat ja erilaisista kulttuureista tulevat yksityiset tukea ja osallistumista kaipaavat henkilöt. Tarjoamalla monipuolisia osallistumismahdollisuuksia matalan kynnyksen Kumppanuustalossa estetään kansalaisten syrjäytyminen yhteiskunnasta. Samalla vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja suvaitsevaisuutta.
Hankkeessa luotiin laaja toiminnallinen hyvinvoinnin yhteistyöverkosto, jossa Porin lisäksi lähikunnat olivat mukana. Yhteistyöllä saatiin aikaan aito kumppanuus ja konkreettinen kumppanuustalo, joka on elämänhallintaa tukeva, kannustava ja kokonaisvaltaisesti kuntouttava
toimipiste sekä välityömarkkinapaikka. Kumppanuustalo tarjoaa yhdistyksille ja yksityisille kansalaisille neuvontaa, tukea ja ohjausta sekä toimii vapaaehtoistoiminnan areenana. Kumppanuustalo tarjoaa opiskelijoille harjoittelupaikan sekä opinnäyte- ja tutkimustyön kohteen.
Yhdistysten yhteistä tiedottamista lisättiin niin, että tieto palvelutarjonnasta kulkee sekä järjestötoimijoille että yksittäisille kansalaisille. Järjestöyhteistyöryhmän toimintaa jatkettiin ja kehitettiin. Kansalaisille ja yhdistyksille järjestettiin yhteistyössä koulutusta ja järjestötapaamisia. Jokaiseen porilaiseen talouteen jaettiin keväällä 2009 ja 2010 yhteistyössä koottu Järjestösanomat-lehti.
Porin ja ympäristökuntien kanssa käynnistettiin kuntien tarjoamia hyvinvointipalveluja täydentävien ja tukevien palvelujen kartoitus. Yhteistyötä tehtiin uuden perusturvakeskuksen osa-alueiden, erityisesti Kotona asumista tukevat palvelut – toimialueen kanssa. Kumppanuushankkeessa verkostoiduttiin myös valtakunnallisesti hyvinvointityötä ja vapaaehtoistoimintaa tekevien tahojen kanssa.
Kumppanuusyhteisön luominen Satakuntaan -hankkeen hallinnointi siirtyi v. 2011 alusta Satakunnan yhteisöt ry:lle. Porin kaupunki osoitti yhdistysten yhteisiksi tiloiksi entisen Nuorisoaseman tilat osoitteessa Isolinnankatu 16. Kumppanuushankkeen henkilöstö siirtyi Satakunnan yhteisökeskuksen tiloihin 19.1.201. Hankkeen toiminta jatkuu RAY:n rahoittamana helmikuun 2012 loppuun saakka.
Hankevastaava Merja Majalahti
Hankeassistentti Jukka Korkee