|
SATA-SEKTORI
Osittain Euroopan sosiaalirahaston rahoittama Sata-Sektori -projekti jatkoi vuonna 2000 aloitetun Sektorin esiselvitysprojektin ja sitä seuranneen Sektori-projektin aloittamaa työtä yhdistysten parissa. Se toteutettiin ajalla 1.2.2003–31.12.2005. Tavoitteena oli koulutuksen ja neuvonnan avulla parantaa Porin, Rauman ja Kankaanpään seudun yhdistysten työnantajavalmiuksia ja sitä kautta luoda pitkäaikaistyöttömille uusia työmahdollisuuksia yhdistyksiin.
Yleisesti kolmantena sektorina tunnetut yhdistykset toimivat merkittävinä työllistäjinä erityisesti pitkään työttömänä olleille henkilöille. Palkkauskulujen rahoittamisen on mahdollistanut työmarkkinatuesta ja työllistämistuesta koostuva yhdistelmätuki. Yhdistyksissä työttömillä on mahdollisuus hankkia arvokasta työkokemusta ja saada uusia mahdollisuuksia työllistyä avoimille työmarkkinoille. Vaikka pysyvää työtä ei löytyisikään yhdistelmätukijakson jälkeen, jäävät monet toimimaan yhdistyksiin vapaaehtoispohjalta. Yhdistykset tarjoavat vastuullisten tehtävien lisäksi mahdollisuuden harrastaa ja luoda sosiaalisia kontakteja, mikä puolestaan ehkäisee tehokkaasti syrjäytymistä.
Yksi keskeisimpiä työllistämisen esteitä yhdistyksillä on tiedonpuute työnantajavelvoitteista ja yhdistelmätuen käytöstä työllistämisen rahoitusmuotona. Sata-Sektorin tehtävänä oli valmentaa kolmatta sektoria työnantajana toimimiseen. Projektin aikana yhdistyksille järjestettiin maksuttomia koulutustilaisuuksia Porissa, Raumalla ja Kankaanpäässä. Koulutusaiheista tärkeimpiin kuuluivat työnantajan lakisääteiset velvoitteet, tukityöllistäminen, palkanlaskenta ja henkilöstöpolitiikka.
Sata-Sektorissa annettiin tietoa ja neuvoja yhdistelmätuesta, tukitilityksistä, palkanlaskennasta ja työnantajavelvoitteista. Tarjolla olivat myös lomakkeet, joita yhdistysten pitää toimittaa viranomaisille työllistämisen eri vaiheissa, kuten työvoimatoimistoon toimitettavat sijoitusmahdollisuuslomake, työllistämistukihakemus, työmarkkinatukihakemus ja tilityslomake. Määräaikainen palkanlaskenta- ja tilityspalvelu sekä henkilökohtainen neuvonta ja ohjaus sisältyivät niin ikään toimintaan. Syventävän ja yksilöllisen palvelun avulla pyrittiin madaltamaan myös työllistämiseen tottumattomien yhdistysten työllistämiskynnystä.
Yksilötasolla pyrittiin edistämään pitkäaikaistyöttömien pysyvää työllistymistä ja elämänlaadun paranemista sekä luomaan kontakteja työttömien ja kolmannen sektorin toimijoiden välille.
Yhteistyöverkostojen luomiseksi Sata-Sektori järjesti yhdistysten yhteistapaamisia. Lisäksi jatkettiin aiemmin Sektorin esiselvitysprojektin aikana aloitetun yhdistystietopankin ylläpitoa ja päivitystä. Tavoitteena oli, että alueen yhdistykset saisivat aina ajan tasalla olevat muiden yhdistysten yhteystiedot. Tietopankin avulla edistettiin yhdistysten yhteistyöverkostojen syntymistä.
Sata-Sektorin toiminnan tarkoituksena oli edistää pitkäaikaistyöttömien, nuorten, ikääntyneiden, miesten, naisten, vajaakuntoisten ja syrjäytyneiden mahdollisuuksia osallistua työelämään. Kun usein ESR-projektien toimenpiteet kohdistuvat suoraan edellä mainittuihin ryhmiin, vaikutti Sata-Sektori toisesta suunnasta. Sata-Sektori pyrki valmentamaan työnantajana toimimiseen sitä kenttää, johon pitkäaikaistyöttömät, vajaakuntoiset ja muut vastaavassa asemassa olevat ryhmät sijoittuvat, jotta työssäolosta saataisiin mahdollisimman onnistuneita kokemuksia.
Tärkeimpinä yhteistyötahoina olivat Satakunnan TE-keskus, Porin, Rauman ja Kankaanpään työvoimatoimistot, Porin Seudun Työvoiman Palvelukeskus, Kela, Turun ja Porin työsuojelupiiri, verotoimistot, vakuutusyhtiöt, alueen yhdistykset, oppilaitokset, koulutusorganisaatiot ja ammattiliitot.
Projektipäällikkö Jouni Vataja
Projektisihteeri Marja-Liisa Tamminen
|